Kaikkea kulttuuria – Verkatehdas

Näytä koko artikkeli >>

Verkatehdas on Hämeenlinnan keskustassa sijaitseva kulttuuri- ja kongressikeskus, joka tarjoaa monipuolisen kulttuurikirjon niin konserttien, teatterin kuin kuvataiteen ystäville. Vanhan tehtaan muodostamiin puitteisiin on rakennettu ainutlaatuinen ja viihtyisä kokonaisuus, joka valmistuttuaan palkittiin muun muassa Rakennustaiteen valtionpalkinnolla.

 Vanaja-sali

Verkatehtaan päärakennuksessa toimiva Vanaja-sali on yksi Suomen nykyaikaisimpia musiikkisaleja, jonka akustiikkaa voidaan säätää niin akustisen kuin sähköisesti vahvistetun musiikin vaatimusten mukaan. Sen ansiosta Vanaja-salissa soivat yhtä vaikuttavasti niin sinfonia kuin heavy muita musiikinlajeja unohtamatta. Verkatehdas ravintoloineen on myös erinomainen valinta suurtenkin kongressien järjestämiseen.

Hämeenlinnan teatteri

Hämeenlinnan Teatteri muutti Verkatehtaalle syksyllä 2010. Täysin uusi 350-paikkainen päänäyttämö on sen jälkeen täyttynyt yleisöstä näytös toisensa jälkeen. Monipuolinen ohjelmisto tarjoaa teatterielämyksiä päänäyttämön lisäksi myös Verstas-studionäyttämöllä.

Verkatehtaan alueelta löytyy lisäksi ravintolapalveluita, elokuvakeskus Biorex, Hämeenlinnan Taidemuseo, Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX sekä GalleriaKone  sekä muita kulttuuri- ja media-alan yhdistyksiä ja yrityksiä sekä ammatinharjoittajia.

Verkatehtaan kohde-esittely tällä sivustolla

Verkatehtaan omat www-sivut